Blogin puolella on ollu mun puolelta ainaki tosi hiljasta. Mutta siihen on syy. En haluu tän olevan mitään itsesäälissä pyörivää valitusta, mutta tä voi olla yks tapa millä saan purettua mun ajatuksia.
Perjantai 16.8. on ollu mun elämän kamalin päivä. Tai oikeestaan viimenen puoltoista vuotta on ollu ihan kamalaa ja oon odottanu että vaan herään painajaisesta. Mutta perjantaina hiukkan viiden jälkeen äiti soitti että isi on nyt nukkunu pois. Mite tämmösen asian kans kuuluis elää? Me tiedettiin jo kauan, että isi ei tuu selviimään tosta kamalasta sairaudesta, jota kutsutaan syöväksi. Oon tehny omaa surutyötä jo monta kuukautta, mutta silti tähän ei oo voinu valmistautuu. Eikä mun kuuluiskaan, vasta 17..
Isin sairaus löydettiin maaliskuussa 2012. Sen jälkeen oon eläny semmosessa jossain pienessä unessa. Ihmiset kysyy mitä oon tehny kesällä tai jollain muulla lomalla. Mä en vaa muista. Tän kesän oon ollu kotona isin kanssa. Yrittäny auttaa kaikessa missä oon voinu, pitäny isille vaan seuraa. Koittanu auttaa äitiä, ettei äiti pala loppuun. Oon koittanu venyy niin moneen eri osaan, että vaan kaikilla mun ympärillä olevilla on hyvä olla.
Perjantain jälkeen oon itkeny, mutta oon myös nauranu. Isi ties kuinka ilonen persoona mä olen, ja isi haluis että mä nauran kun naurattaa ja itken ku itkettää. Isi sano viimesillä viikoillaa, että elämän pitää jatkua. Suru ei oo vielä ottanu valtaa, koska nyt järki jaksaa kannatella mua eteenpäin, "isin on nyt parempi olla, isillä ei oo kipuja, isi ei kärsi". Niinhän se on, mutta se on mun isi. Mun isi, joka täyttäis nyt keskiviikkona 48.
Mun iskä oli ilonen ja ehkä maailman luotettavin ihminen. Mulla on harvoja kenelle voin kertoa mitä vaan, ja isi oli yks niistä. Mun ei ikinä tarvinnu pelätä ettei isi ois musta ylpee, koska isi aina sano että kun yrittää parhaimpansa, se riittää. Isin kanssa me käytiin kattomassa lätkää, kuunneltiin Yötä meiä äijähuoneessa ja tehtiin niitä meiän omia juttuja. Me naurettiin tyhmille vitseille. Isi otti aina kainaloon, vaikka hän olikin jo sairas. Aina oli paikka, mikä oli vaan mulle ja mun siskolle. Maailman turvallisin paikka. Monet on sanonu sitä, että jos isin kanssa ei tullu toimeen, nii sai mennä kattomaan itteään peilistä. Mutta niin se vaan on, semmonen mun isi oli.
En tiä mitä mä vielä kirjottaisin. Ihan mielettömän paljon on ollu ihmisiä mun ja mun perheen tukena. Aleksi on lohduttanu ja on nyt se mun tukipilari, mikä isi oli. Jotkut ei sitä ehkä niin käsitä, mut Aleksi on se minkä takia jaksan nousta aamusin sängystä, ja miks mä jaksan hymyillä ja jatkaa elämää. Eihä isii voi koskaa kukaan korvata, mutta jokanen on tärkein mulle jossain asiassa. Oon saanu tukea ihan mielettömiltä ihmisiltä ja myös semmosilta, ketä en uskonu sitä saavani. Isin pois nukkuminen on koskettanu niin monia, että nyt sen vasta ymmärtää, että kuinka rakastettu isi oli. Ja haluun sanoo erittäin ison kiitoksen mun ihanille tytöillle, Insulle ja Jutalle, jotka on eläny tätä raskasta aikaa mun kanssa. Ja tää meiän koti.. täähän on ihan kukkameri! Mutta kukat on ihania, ja ne osottaa kuinka monet ihmiset on meidän tukena!
Käytiin tänään hoitamassa kaikki järjestelyt, että isi saadaan saatettua viimeiseen lepoon. Mä en tiä koska meen kouluun, mutta se ei ookkaan nyt tän ajan murhe. Meen sillon kun se tuntuu hyvältä. Meen ehkä huomena, mutta meen ehkä vasta ens maanantaina. Koulussa opettajat tietää meiän tilanteen, ja oon saanu koulustakin ihan mieletöntä tukea. Ja haluun sanoo ihmisille jotka tulee mut kohtaamaan, että ei mua tarvii pelätä. Jotkut pelkää mun kohtaamista, mutta mä oon se sama Ellu ku ennenki. Mä nauran edelleen niinku ennenkin, vaikka voinki siinä välillä vähän itkeä. Mutta haittaaks se? Se on elämää. Jokanen kasvaa omalla tavallaan, mun tapa on vaan ollu vähän ehkä muita kovempi. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään, eikä saa katkeroitua. Mut mä uskon ja tiedän, että kyllä aurinko paistaa vielä tähänki perheeseen.
Halusin kertoa tän tänne, koska se tuntu hyvältä. Isiä tullaan kaipaamaan, eikä isi oo minnekkään hävinny. Isi ei oo täällä ehkä fyysisesti, mutta meiä ajatuksissa isi on täällä ihan aina! En osaa oikeen sanoo muuta kun: kiitos ♥
-Ellu
